Äidin sappirakko leikattiin pois nukutuksessa viime perjantaina. Nyt äiti pystyy taas syömään normaalia ruokaa ja maitoakin tuntuu virtaavan helpommin! :) Kovasti olenkin viime päivinä tankkaillut emmekä enää lisämaitoa pullosta tarvitse. Isi hoitelee nyt minua ja sisaruksiani, äiti kun ei saa kantaa mitään painavaa. Onneksi isi on taitava hoitaja, tykkään kovasti naureskella hänelle vaippaa vaihdettaessa :)
Tänään kävimme tapaamassa neuvolatätiä. Punnittiin ja mittailtiin ja vanuteltiin kovasti, lääkäri kurkkasi korviin, tunnusteli mahaa ja pyöritteli lonkkia. Minä se vaan katsoin kulmat kurtussa partasuista miestä, mutten yhtään vierastanut. Pikkuvauvojen hommaa sellainen, ja minähän olen jo 6,3 kiloa iso poika! Lääkäristä päästyä kävimme vielä terveydenhoitaja-tädin luona ja hän tuikkasi rokotuspiikin pakaraani, tosin en sitä itse edes huomannut.
Näistä unista kun pitää aina kirjoitella, niin mainitsenpa nyt viimeöisen. Nukkumaan kävin hieman ennen kymmentä illalla ja posottelin unta klo 06.20 saakka! Tällaisesta rytmistä äiti ja isi olisivat kuulemma oikein mielissään, katsotaan nyt jaksanko olla kiltti vai alkaisinko tahallani heräilemään useammin yöllä ;) Ehkä minä kuitenkin mieluummin itsekin nukun.
Lelutkin pysyy jo kädessäni! Tämän havainnon teki äiti viime viikolla, kun laittoi pikku händyyni helistimen ja jäin sitä ihmeissäni katsomaan. Tarkastelun jälkeen totesin sen suuhun sopivaksi ja tutkiminen jatkui maistelulinjalla :D Tästä se alkaa, suulla tutkiminen. Nyrkitkin sinne jo mahtuvat, olen testannut. Näistä maistelusessioista on alkanut jatkuva kuolantuotanto, olen kuulemma pahempi kuin koiramme lenkkimakkaran nähdessään. En ole aivan varma onko tuo kohteliaisuus, mutta sellaiseksi sen kuitenkin luen.
Nyt heippa, lähden kuolaamaan maailman täyteen.

Samu